21. syyskuuta 2016

Uudet sivut

Päivitellään kirjanmerkit, uudet sivut löytyvät

https://kuuraprikaati.wordpress.com/

Nämä sivut poistuu jossain vaiheessa, kunhan olen siirtänyt tekstit uusille sivuille.

8. helmikuuta 2016

Rekikoirabisneksestä

Rekikoira"bisnes" eli ns. safarikennelit on aihe joka puhuttaa. Osa on ehdottomasti sitämieltä, että se on vain julmaa eläinrääkkäystä ja osa ajattelee asiaa niin, että tottahan se riippuu tapauksesta. Vain jälkimmäinen mielipide on oikeudenmukainen ja perusteltavissa, se todellakin riippuu ihan täysin tapauksesta. Ei ole sellaista asiaa kuin "jokainen safarikennel". Jokainen, joka omaa vähääkään enempää älyä kuin banaaniterttu, ymmärtää, että asioissa on monta huomioonotettavaa seikkaa, jotka tekevät kennelistä "hyvän" tai "huonon", eikä sillä ole mitään merkitystä, onko kyseessä "safarikennel" vai "showkennel" (=kasvattaa koiria näyttelytarkoitukseen, sisällytän samaan ns. "kotikennelit" joiden koirilla ei ole varsinaisesti käyttöä mutta pentueita tehdään).


Kaikki kennelit ei ole "hyviä". On taatusti kenneleitä, joissa on asioita, joita pitäisi parantaa. Esimerkkeinä perinteisistä "huomautettavista seikoista" löytyy koiratarhoista, kopeista, siitä miten koiria kohdellaan; paljonko ne saavat liikuntaa ja huomiota, miten terveydenhuolto on järjestetty. Klinikoihin uppoaa uskomattomia summia jo pikkuasioista ja aika harva "kennelinpitäjä" on niin varakas, etteikö lekuriin menevät siivut harmittaisi. Ja entä se yksittäinen koira, joka on rumasti sanottuna hyödytön; mitä sen kanssa tehdään, onko sen liikunta ympyrän juoksemista muutaman neliön tarhassa? Koira se sekin yksilö on, samalla lailla kun se sertihai tai JOH1 x 10 tiukkaliina.

Toivon, että tässä vaiheessa huomio kiinnitetään ylläolevassa osiossa sanaan "kennel" joka on yleisnimitys kaikille eri "suuntauksille". Sillä ei siis ole minkään maailman merkitystä, onko kyseinen kennel "safari" vai "show" kennel, samoja ongelmia voi olla ihan kummassa tahansa. Tai niissä "pienissä kotikenneleissä" tai kodeissa, joissa on vain yksittäinen koira. Käytännössä siis missä tahansa, missä ihminen pitää eläimiä, voi olla aivan samalla lailla epäkohtia!


Miksi se on kuitenkin "safarikennel" jota osoitetaan sormella? Koska se on ihan virallisesti bisnestä, jonkun yrittäjän elanto? Näkisin ja näyttäisin mieluusti maailmalle eräiden "isojen showkenneleiden" pankkitilejä. Kuinka paljon niissä tienataan kun myydään pentuja, joiden hinta pyörii jopa useissa tuhansissa euroissa! Eikä tarvitse varmaan mainitakkaan, mitä kustantaa uroksen jalostuslaina tai nartun liisaus... Suomessakin on ihan normaalia, että samanrotuinen koira maksaa "käyttö"kennelissä 800 euroa, kun showkennelissä hinta pompsahtaa tonnilla; 1800 euroa. Senverran olen koiria ehtinyt kuitenkin kasvattaa, että tiedän, ettei pentueellisen (esim.5 pentua) 1800 eur/pentu tulevat tuotot  vain "kata kuluja"... Vaikka molemmat vanhemmat olisivat kuinka ulkomaalaisia, olen senkin kokeillut, eikä kyseessä olleet edes halpiskoirat. Kyllä näissä pennunhinnoissa ollaan jo tienisteillä, erittäin hyvillä sellaisilla. Eli summat, jotka pyörivät SHOW MAAILMASSA eivät ikinä ole niin sormella osoiteltuja, jopa pentutehtaat kymmenine pentueine vuodessa ovat hyväksyttävämpiä, jopa haluttuja ja ihailtuja, kunhan on seinillä kivoja hopeapyttyjä ja nätinvärisiä rusetteja. Miksi se on niin? Tarkoittaako se, että kun yksittäinen koira pärjää näyttelyissä, että henkilön koirat ylipäätään on sitten hyvin pidettyjä ja elävät hyvää elämää? Voin kertoa, että asia ei todellakaan ole aina näin. Ennenkuin päätin keskittyä yhä tiiviimmin safaritöihin, olin erittäin syvällä showmaailmassa vaikka en koiriani joka kissanristiäiseen vienyt. Tiedän siis varsin hyvin, mistä puhun. Tietävätkö he, jotka niin arvioivat safarikenneleitä huonoiksi, mistä he puhuvat? Kuinka monessa safarikennelissä tällaiset ihmiset ovat olleet näkemässä, miten koirat työskentelevät ja elävät? Tämä on erittäin mielenkiintoinen seikka miettiä. Että bisnestä löytyy kyllä joka kulmalta, toisaalla se on vain epävirallista - eli safarikennelien leimaaminen "tehotuotantoeläinrääkkääjiksi" on siksi ihan OK, koska se bisnes on virallista? Logiikka kusee ja silmät on kiinni!


Itäblokista ja jopa kauempaakin tuodaan maailmanlaajuisesti tunnetusta pentutehtaista koiria "ihan pokalla", eikä ketään kiinnosta. Väliäkös sillä, jos joku kannattaa sellaisen kennelin toimintaa, joissa koirat on selvästi sekarotuisia uskomattomine väreineen/ulkonäköineen tai jos ny vähän joka nartulla vähän joka juoksusta on pentuja, eikä kenneltilojen siisteyttä ole nähnyt kukaan vuosiin... Sitten kun tulee lehtiartikkeli missä joi ennestään kuolleet koirat oli dumpattu tunturiin, alkaa hihhulitasoinen syynääminen jokaista kohtaa, jolla vähänkään on koirat rekikoirina tai asuvat ulkona. Ei sillä, etteikö koirien ruumiiden käsittely niin epäkunnioittavalla tavalla olisi erittäin moukkamaista ja saamatonta, mutta mittasuhteet mitkä pelkkä "safarikennel" sana saa aikaan, on ihan uskomattomia välillä! Löylyähän nakkaillaan lisää sellaisilta lauteilta, missä pelkkä katkeruus toisten elämäntapaa kohtaan on oikein käsinkosketeltavaa. Kenenkäpä unelma se ei olisi elättää itseään rakkaimman harrastuksensa parissa...

"Meillä merkitsee koirien laatu, ei määrä" ja "rakkaudesta rotuun" ja "pieni kotikennel" ja muut hyödyttömät, puhkikulutetut kliseet eivät kerro yhtään mitään eettisestä eläintenpidosta. Kivat sanat ja lämpimät lässytykset ovat vain sanoja. Todellisuuden näkee vain tosielämässä. Ei Facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa. Kiinnitä huomiota myös kulttuurieroihin. Eräässä maassa siperianhuskyt ovat "ihastuttavia lemmikkejä" kuin myös rankattuja vaarallisimpien koirarotujen joukkoon. Meillä pohjoismaissa tällaiselle nauretaan ja koiria pidetään rekikoirina. Sattumaako? Uskon todella, että koirarotu, joka on jalostettu tuhansien vuosien ajan rekikoiraksi ON aktiivinen ja ongelmat yleensä keskittyy sinne, missä ihmiset yrittää pistää näitä "puudelimuotista" läpi, tarkoittaen sillä sitä, että niiden ei a) anneta olla koiria  b) anneta olla siperianhuskyjä. Katsotaan tätä koiran näkökantilta. Mitä ne haluaa? Haluaako ne leikkiä, juosta, kaivaa, juosta, olla ulkoilmassa muun lauman kanssa vai haluaako ne, että ne laitetaan päivä toisensa jälkeen pikkuhäkkeihin, puunattuina ja föönattuina, odottamaan seuraavaa kertaa, kun niille on käyttöä esim. näyttelyissä? Tähän on minulla simppeli vastaus. Toivon, että jokainen siperianhuskyn omistaja sen tietää myös. Ainakin syvällä omatunnossa. Olen nähnyt niin paljon ihmisiä jotka ei kykene hallitsemaan huskyjänsä - ne ovat vallattomia, tottelemattomia eikä niillä ole minkäänlaista kunnioitusta omistajaansa kohtaan. Omistaja tietty sanoo tällaista koiraa "vatipääksi". Olen ollut yllättynyt miten harva oikeasti ymmärtää että se ainoa vatipää tuossa on se omistaja, joka ei ymmärrä ettei huskyä voi aina pitää niinkuin puudelia ilman seuraamuksia. Turhautuminen esittää erittäin isoa roolia rekikoiran käytöksessä.


Silloin kun arvioidaan eläimen hyvinvointia, pitäisi katsoa sitä koiraa. Ei sitä, mikä tekee ihmiselle hyvän olon, ei platinahäkkejä, kultaisia ruokakuppeja tai muuta materiaa. Jos koira ei saa ikinä kurata tassuja tai tuntea kuolaa poskella, se ei ole onnellinen koira.

Yhteenveto: Hyvä koiranpito EI riipu siitä, luokitellaanko kennel "safari" vai "show" vai "koti"-kenneliksi, se riippuu tasan siitä ihmisestä joka pitää hommia hallussansa. Maailmalla on satoja pentutehtaita, jotka tiedetään ja tunnetaan, mutta siellä on myös satoja kenneleitä jotka näyttävät hyvältä sosiaalisessa mediassa ja ovat suosittuja ison yleisön silmissä, mutta totuus täydellisyydestä on kokonaan toinen. Ja vaikka toin tässä esille show kenneleiden huonoja puolia, en siis sano että ne on kaikki huonoja. Haluan vain sanoa, että niissäkin ON epäkohtia, eikä "suuntaus" näyttely- tai käyttöpuolelle ole siis yhteydessä hyvään eläintenpitoon. Mainitakseni omista kokemuksistani, olen nähnyt molempia - monia showkenneleitä ja safarikenneleitä. Toisissa olen ollut iloinen vierailija, toisilla olen pettynyt karvaasti. Jossain siltä väliltä.


Minun rekikoirani ovat "kummastakin maailmasta". Minun mielipiteeni perustuu sille, mitä olen kokenut ja nähnyt, ei sille, mihin haluan väen vängällä uskoa. Olen saanut ystäviä kummastakin suunnasta ja olen niistä erittäin kiitollinen ja iloinen - mutta olen myös pistänyt ystävyyssuhteita jäihin, kun tilanteet ovat sitä vaatineet. Kahta asiaa en siedä - sitä että kukaan puuttuu siihen keneltä koirani ostan ja toiseksi sitä, että pitäisi uppoutua ja leimautua piireihin ja kyräillä sitten "vääräuskoisia" tai "väärissä piireissä" olevia. Jos jollekkin on niin elämää tärkeämpää pitää kaverit taluttimissa, voi muualta hankkia niitä tolloja ketkä suostuu kurkkarit kaulassa mielistelemään.

Kaikki joka kiiltää ei ole kultaa, mutta kultakaan ei pysy ikuisesti kiiltävänä ilman kiillotusta.

10. joulukuuta 2015

Ku tää on työkoira?

Miten usein sen selityksen kuulee, kun bongaa käytökseltään kovin peruskoirasta poikkeavaa...

Eiku nää on niin arkoja kun ne on työkoiria, tekevät paremmin töitä kun eivät välitä vieraista.
Ei vissiin ole kuultu sotilaskurista? Ei koiran tarvitse olla arka, sitä voi kyllä kouluttaa ja loistavana vaihtoehtona on myös välinpitämätön luonne.

Ei voi jättää autoon, koko sisusta on muuten syöty, ku tää on työkoira eikä mikää kultainennoutaja.
Ei vissiin ole mistään muusta kiinni se, että koira syö irtaimiston heti kun silmä välttää?

Ei tää siedä ihmisiä eikä yleensä toisia koiriakaan, kun tää on työkoira, ei sen tarvikkaan sietää.
Ei vissiin ikinä kuuna päivänä tarvitse koiran sitten tehdä töitä missään ihmisten ilmoilla kun joku toinen koira tai ihminen on ylivoimainen häiriötekijä niin hiton motivoituneelle työkoiralle?

Nevada ja Souzel yhdessä johdossa, lauman vahvimmat nartut - taustalla kavereiden koiria.
Mikä siinä on, että työkoiria halutaan mainostaa niin hirvittävän vaikeina, monimutkaisina ja hankalina käsitellä pennusta veteraaniksi, ja vielä perustellen sen niin, että se kuuluu työkoiran luonteeseen? Tottakai vahvat vietit on aina haaste - siitä ei tässä ole kyse, vaan nimenomaan "turhista" ominaisuuksista jotka hankaloittaa elämää. Eli tarina jatkuu.

Katsotaanpas ensin vähän tätä tunteita herättävää sanaa. Työkoira. Minusta se tarkoittaa koiraa, joka toimii alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan ja vielä senverran, että koiran korvien välissä tapahtuu usein mittelöä väsymyksen versus motivaation välillä. Kumpi antaa periksi. Mielestäni myös hyvä työkoira antaa joskus periksi. Mielestäni tällainen tilanne on esimerkiksi sellainen, jossa koiran kropan kestävyys on vaarassa. Hyvä työkoira lopettaa ennemmin kuin rampauttaa itsensä. Mitä sellaisella työkoiralla tekee, joka tuhoaa terveytensä? Monet tuntuu arvostavan myös johtajakoiria, jotka tekevät vaikka vaarallisen käännöksen jos vain kuski (erehdyksissä) käskee. Itse tykkään enemmän koirista, joilla on omat aivot eli arviointikykyä, mutta ei siitä enempää tässä.

Kamtsatkalaisia rekikoiria alkuperäisessä käytössään - ei safarikoirina eikä kisoissa, mutta töissä ankarissa olosuhteissa.
Työkoiraksi kutsuisin rekikoiria, jotka tekee töitä toistuvasti raskaissakin olosuhteissa - esimerkiksi safareilla (olettaen, että safarilla on turisteja ja koira siellä tosiaan tekee töitä, häkissä joutilaana seisovat koirat ei tietysti tule testatuksi) tai esimerkiksi juoksevat keskipitkää- tai pitkää matkaa tai miksei "harrastuskoiratkin" jotka esim. tekee rankkaa retkeilyä paljon. Harvemmin se retkeily kuitenkaan on niin intohimoisesti harrastettua, että se olisi koiraa erityisen kuormittavaa ja väsyttävää, että kunnolla erottuisi koirien ominaisuudet tällä saralla. Usein ne nettijutut tuppaa olemaan todellisuutta romanttisempia. Ei, kolmella koiralla pyörän veto tai pikkureen kanssa auratuilla urilla hömpsyttely ei ole kuormittavaa, tai jos on, koiralta puuttuu palikoita.

Aiemmin kursiivilla mainittu "Ei tää siedä ihmisiä eikä yleensä toisia koiriakaan" olisi katastrofi rekikoirana, mutta se on varsin yleinen "ominaisuus" jossain piireissä.

Kysyisinkin - miksi? Miksi esim. monista pk-roduista on jalostettu niin halvatun epäsosiaalisia, että treenit pitää tehdä niin ettei toisista koirista kuulu ääntäkään (häiriöt toisten koirien osalta täysin nollassa) tai että saman perheen koirat erotellaan toisistaan aivan eripuolille taloa porttien taakse, kun muuten on tiedossa heti verinen taistelutanner? Miksi vastaus tähän epäsosiaalisuuden "kintaalla viittaamiseen" on, että "ei niiden tarvitsekkaan olla sosiaalisia"?

Eikö se helpottaisi elämää, jos ne olisivat edes toisia koiria sietäviä/välinpitämättömiä? Eikö tositilanteessa, missä tarvittaisiin vaikka suojelu- tai jälkikoiraa, raunioille pelastuskoiraa tai ihan missä tahansa tilanteessa vaan olisi parempi, että koira kykenee tekemään työnsä tunnollisesti ilman, että se saa hepulin jos lähistöllä on toinen koira? Sehän on täysin mahdollista, että tosielämässä näitä häiriötilanteita tulee eteen!

Pieni huskynpoikanen ja VEOlapsi, edelleen kavereita.
Siperianhuskyjen kanssa on varsin helppoa, kun ne on laumaeläimiä, suht helppoja myös vieraiden koirien kanssa. Useimmiten välinpitämättömiä (ok, rähinäpettereitä löytyy myös) tai sosiaalisia. Saksanpaimenkoira oli laumassa, mutta ei ikinä enää siksi, että sen hermot ja itsehillintä petti ihan täysin tilanteessa, missä oli yksikin toinen koira. Jonkinverran sitä saatiin kitkettyä pois, mutta jäi kyrsimään se, että jouduin luonneongelmien takia montuttamaan koiran, joka oli muuten hyvin lähellä sitä, ettenkö olisi sanonut koiraa yhdeksi elämäni tärkeimmistä koirista. Kaikki muut ominaisuudet pääkopassa oli parasta A-luokkaa. Ääretön uskollisuus ja se mikä sille oli tärkeintä, oli miellyttää omaa ihmistä. Kaikki muu häiriö oli yhdentekevää - paitsi ne toiset koirat.

Avatkaa minulle. Mitä haittaa siitä olisi, jos koira olisi aggressiivisuuden sijaan välinpitämätön toisia koiria kohtaan? Eikö sillä ole väliä, mitä muualla maailmassa liikkuu, pelkästään yksilötreenit koirattomassa ympäristössäkö merkitsee? Eikö työkoira olekkaan koira, joka tekee työnsä tiukissakin tilanteissa, nurisematta, pääasiana saada työt tehtyä?

Henkilökohtaisesti arvostan suuresti rekikoiria, jotka tekevät työnsä valjaissa mutta ovat myös mutkattomia arjessa. Sitä arkea on kuitenkin iso siivu koko koiran elämästä. Autoilua, sopan hörppimistä, hengailua, odottelua. Töitä ja taas odottelua. Hengailua. Soppaa. Rekikoiran työ on raskasta, mutta ei se kestä 168 tuntia viikossa. Otan paljon mielummin arjessa helpon koiran ja inasen heikkomman työntekijän, kuin hurjan työntekijän joka aiheuttaa arjessa suoranaista vitutusta omistajalle ja jopa toisille koirille.

Unta palloon kun mitään ei tapahdu
Jatkuvasti härdellinä oleva koira ei ole pelkästään rasittava, vaan se myös syö itseltänsä jatkuvasti energiaa. Sen pääkoppa kärsii vaillinaisista ominaisuuksista (yleensä hermot) ja pääkopan perässä kärsii myös koko ruho. Koiran omistamisessa mielestäni suuren siivun pitäisi saada siitä tuleva mielihyvä, positiiviset puolet kaikenkaikkiaan, ei jatkuva taistelu ja keljutus kun koira ei toimi.

Mutta ihmettelen edelleen suuresti, vaikka jätin jo tietyn "keskustelumestan" pölyt taakseni, että mitenkä ihmiset voi valehdella niin paljon itsellensä, että väittävät julkisissa internetin maailmoissa olevansa tyytyväisiä "työkoiraansa" joka jatkuvasti aiheuttaa konflikteja? (joskus toisaalla sitten salaa kaverille nuristaan, miten koirasta halutaan tehdä rukkaset). Kun tää on työkoira. Tämmöiset on tämmöisiä ja niitä annetaan vaan yli-ihmisille. Pidetään sitten siitä yli-ihmisen maineesta kiinni ja vaikka kärsitään sen koiran kanssa mielummin, kuin tunnustetaan alitajunnassa huutavaa ajatusta, helvetti ku ois helpompi elukka käsissä.

Monella tuntuu myös olevan juniori-ikäinen työkoira kotonansa. Mitä työtä ne teidän juniorit tekee? Tottistelee instagram kuvissa? Puree kädet mustelmille? Anteeksi, mutta tämä työkoira -titteli villitys on mennyt niin pitkälle, että (etenkin) nuoriso käyttää sitä joka koirastansa ihan vaan koska se on niin COOL, että pakko vähän keljuilla. Vaikka muuten en tykkää natsittaa termeissä, jotka voivat olla monitulkintaisia, tässä kiehahtaa yli.

Nyt saa päästellä höyryjä!
Tekstin tarkoitus ei siis ollut sanoa, että työkoirat on vitipäitä. Mielestäni hyvä työkoira on tasapainoinen luonteeltaan, helppo arjessa mutta töissä tosikko. Tässä tekstissä olisi pitänyt ehkä useammin käyttää " " -merkkejä työkoira -sanan kummassakin laidassa, että väki ymmärtäisi pointin, joka on tiivistettynä nimenomaan niissä mielikuvissa, mitä julkisuudessa viljellään ja suorastaan ihannoidaan. Koska se on työkoira, sen kuuluu olla vaikea, hankala ja allround tuholainen. Ei niin väliksi testataanko koiran ominaisuuksia, jos se tuhoaa kämpän, sillä on "tarpeeks viettiiii".

1. joulukuuta 2015

Ollakko vaiko...

Eikö olla. Ihminen nimittäin. Siinäpä pulma! Vilkaisu koirankasvatuksen seikkaan, mitä "tavallinen" koiranomistaja ei välttämättä tule ajatelleeksi tai ei ole koskaan törmännyt tällaiseen jännittävään yksityiskohtaan.

Kasvattaja on nimittäin ihminen.


Kuulostaako oudolta? Eikö koirankasvattaja olekkaan julkinen palveluntarjoaja, jota voi rauhassa arvostella netissä tai missä tahansa muualla niinkuin "mäkkärin myrkkyhampurilaisia" ?  Eikö kasvattaja olekkaan kokonaisuus, millä ei ole yksityselämää tai mitään muuta, kun nämä koirajutut?
Kasvattajako kävi baarissa? Hemmetin juoppoalkoholistihullu! Ei varmasti hoida koiriansa kunnolla!

Pikainen katsaus siihen, mikä ihminen on. Ihminen on persoona. Kahta samanlaista ihmistä ei ole, ihan niinkuin koiraa tai kissaa tai vaikka itä-aasianhyppyrottaa. Ihmisellä on joskus harrastuksia, jopa useampia ja hyvällä tuurilla myös ystäviä, joilla ei välttämättä tietysti ole samoja intressejä.

Muistan kerran kun luin tällaisen faktaiskun itsestäni, että minulla ei ole ystäviä. Kaikki käyttölinjaisten siperianhuskyjen omistajat kun vihaa minua, koska aikanaan ostin näyttelylinjaisia (ja ostan edelleen, toim.huom.) ja nehän on tietysti ihan paskarakkia. Sama juttu tietty päinvastoin.

Tuli vähän hassu olo - eikö tällä sanojalla itsellään ole mitään muita ystäviä, kuin niitä, joilla on saman sukulinjan koiria??? Surullista jos näin on. Vähemmän surullista toki, jos ihminen on oikeasti tyytyväinen tilanteeseensa. Kertoo vaan vähän pääkopan sisällöstä jos ystävyys riippuu oikeasti tässä galaksissa siitä, että minkä sukuinen KOIRA henkilöllä on.


Iso osa ystävistäni ei omista ollenkaan siperianhuskyjä. Mitäs siihen sanotte, häh? Käyn ainakin kerran vuoressa terassilla oluella. Mitä siihen sanotte, häh? Entäpä siihen, että luen yömyöhään Aku Ankkaa? Pidänpä joskus grilli-iltojakin, joissa koiria vaan kehoitetaan ystävällisesti siirtymään edemmäksi pihvilautasestani. Nämä on kuitenkin seikkoja, mitkä ihan oikeasti joskus yllättävät "tavallisen" koiranomistajan. Ihanko totta koirankasvattaja tekee muutakin kuin siivoilee nurkista villakoiria (eheh ehehehe no pun intended) ja päivittelee kotisivuillensa 28 muppensa kuulumisia? Ihanko totta kasvattajalla on muutakin tekemistä ja elämää, kuin se, mikä näkyy julkisuuteen?

Sosiaalinen media on ihmiskunnan syöpä. Siinä on paljon hyvääkin mutta myös se huono puoli, että toiset koiraihmiset ei enää vaivaudu menemään kylään katsoakseen, millaisia koiria kenelläkin on. Ne katsoo ne koiranetistä ja/tai kotisivuilta ja arvioivat koirat sitäkautta. Ihankuin se elävänä näkeminen ei olisi mitenkään merkityksellistä enää. Ja jos on aikonut hankkia vaikkapa tietyn linjaisen koiran, katsoo koiranetistä sukutaulun kymmenen polvea taaksepäin, ettei vaan ole yhtään väärää linjaa seassa. Jokuhan saisi sen heti tietää ja sehän olisi aivan järisyttävän kauheeta. Vähintään kymmenen ihmissuhdetta menisi murskaksi samantien.

Jos sen takia minulla menisi ihmissuhteita, minkä linjaisia- tai keneltä koiria hankkisin, en yhtään jäisi kaipaamaan. Soromnoo vaan.



Ja hullukoiranainen-sukutauluraivoaja-FBkyttääjistä toinen ääripää on koiraa hankkiva ihminen, jolla on vain tietynlainen mielikuva sanasta "kennel". Se on paikka, jossa on koiria häkeissä näyteillä ja pentuja pentuhuoneessa, josta vaan sitten käydään valitsemassa se oma. Se on vähän niinkuin julkiset eläinkaupat. Lapsetkin voi viedä sinne viettämään aikaa, vähän niinkuin huvipuistoon. Voi käydä myöhemminkin tsekkailemassa koiria milloin huvittaa ja kasvattajahan on ilmainen koirahoitola myöskin - sehän rakastaa koiria!

Ei saatana oikeasti. Mutta tällaiseen törmää. Tätä on olla kasvattaja. Olettamuksia on monia. Minä en mainosta että olen tavoitettavissa 24/7  - 365 päivänä vuodessa asiassa kuin asiassa. Koska se on mahdotonta! Kasvatinomistajat tietävät, että minä en voi esim. vastata puhelimeen asiakkaiden aikana tai kun sesonkityössä on oikeasti kädet täynnä töitä. Tai en myöskään kykene vastaamaan aamuyöstä Facebook viestiin siitä, kun koiralla on oudon värinen kynsi. Minäkin nukun joskus.
Minulla nyt onneksi on harvinaisen fiksuja kasvatinomistajia, joilla on vielä sitä maalaisjärkeä päässä, mutta olen myös sivusta seurannut sitä tuskaa, kun kasvatinomistajalla se herne ei millään löydä kaveria pääkallon tuulitunnelissa.

En ole vielä päässyt edes kertomaan millaisen arvostelun kohteeksi kasvattaja joskus pääsee, mutta aiempi blogipostaukseni Koirankasvattaja! ehkä avaa asiaa hyvin.

Mutta jos yhden asian olen oppinut vuosien varrella tämän rodun, siperianhuskyn, parissa, se on se että en ala valitsemaan kavereitani sen mukaan, kellä on minkäkin linjan koira. TURHAA. En myöskään aio ikinä mielistellä toisia ihmisiä sillä, että välttelen toista ihmistä koska HE eivät hänestä pidä. TURHAA. Ei hekään valitse ystävieen sillä perustein, kenestä minä pidän tai en, joten miksi minun pitäisi?

Tämä on minun elämä ja minulla on niitä vain yksi. Minun ystäviä ovat he, keihin luotan senverran, että uskallan nukkua samassa tilassa ja he, ketkä eivät katkaise välejä sen vuoksi, että minulla on joku toinenkin ihminen ystävänä.

Onko sinunkin koirasi kasvattaja pelkkä koirajalostamo, vai onko hänellä kenties persoona?
Kenen ystävä sinä olet?

24. marraskuuta 2015

Random vuodatusta


En tiedä mikä outo valoilmiö taivaalla tällähetkellä valaisee, mutta siitä sain vähän tempoa ottaa setin kuvia pennuista piha-aitauksessa. Nämä pennut ovat heti luteina linssissä kun vähän erehdyt kyykistymään, joten kuvat on mitä on mutta pääasia näkyy, nimittäin nuo maailman ihanimmat pikku pennut. Yllättäen on tullutkin kyselyitä pennuista mutta vielä sopivia koteja ei ole tullut vastaan. Siitä pieni avautuminen.
Anteeksi tiukkapipoisuuteni, mutta jos olet hankkimassa rotua, olisi mahtavaa, jos olisit edes vähän tutustunut rodun ominaisuuksiin ja sisäistänyt, miksi se on sellainen kun se on.


Monella kyselijällä on kotonansa kissa. Kissa ei ole ongelma, jos siitä ei tee ongelmaa. Toisinsanoen ymmärtää riskin, että siperianhuskypennun kasvaessa aikuiseksi, se todellakin - totutuksesta huolimatta !!! - saattaa joku kaunis päivä katsoa kissaa "väärällä silmällä". Oletus, että siperianhusky kyllä tottuu kun totuttaa on niin lapsellisen hyväuskoinen näkemys, että välillä miettii ymmärtääkö ihmiset, että koira on eläin ja jos se on taustaltaan alkukantainen, se toimii myös viettiensä, ei pelkän "käskyn" alaisuudessa? Mitäpä luulette miksi siperianhuskyllä on kissantappajan maine?

Harmittaa, kun en enää lyödä blogia, jossa kerrottiin elämästä kahden lemmikin kanssa. Toinen oli siperianhusky ja toinen siperiankissa. Blogi päättyi siihen, kun koira aikuistuttuaan (siitä huolimatta että oli pennusta asti ollut varsin tiiviissä tekemisissä kissan kanssa) meinasi ottaa kissalta kaikki yhdeksän henkeä pois. Tämä ei kuitenkaan ollut sormenosoitus siihen tiettyyn blogiin, vaan siihen, että näitä tarinoita on ihan oikeasti.

Kasvattajana haluan kuulla, mikä on suunnitelma sen varalta, että käy huono tuuri ja siperianhusky aikuistuttuaan haluaisikin ottaa kissalta hengen pois. Ei tällaisia asioita pidä miettiä "sitten joskus" tai jääräpäisesti kuvitella, että koira kun koira oppii temput kun vaan viitsii opettaa. Koittakaapa opettaa sitten vaikka epäsosiaalinen saksanpaimenkoira laumaeläimeksi tai miksei samantien kissa elämään sopuisasti hiirien kanssa? Missä on mennyt maalaisjärjessä vikaan, että ei ymmärretä sitä, että eläimet on eläimiä eikä niiden käytöstä voi ennustaa? Kyseessä kuitenkaan ei ole seikka, että tuleeko pennusta herkästi ulvova tai kaulapannasta karkaaja, vaan kyseessä on toisen eläimen henki!

Ugh. Kissa asia käsitelty, seuraava vuodatus.

 

Mitä tulee sitten muihin seikkoihin. Välillä tulee mielleyhtymiä, missä perhe eli vaikkapa äiti, isukki ja ala-asteikäiset lapset istuvat yhdessä sohvalla illan hämärtyessä ja alkaavat selaamaan koirarotukirjaa kun lapset ovat naukuneet "uutta koiraa" jo ainakin viikon... Sitten pysähdellään erilaisten rotujen sivuille, oisko tämä kiva. No entäpä tämä. Oho ompa se iso, ei noin isoa... Entäpä tämä? Hei joo, näillä on siniset silmätkin! Ja samana iltana perheen äiti alkaa netistä etsimään kasvattajia, joilla olisi pentuja myynnissä.

Kasvattajan roolissa sitten kysyn, millaisiin oloihin koira tulisi. Vastataan yleensä seuraavat seikat, ennestään on joku pieni/keskikokoinen "helppo" koira, tyyliin  spanieli tai labukka, kääpiökoira tai ruttunaama ja tietty se kissa. On tytöllä hamsterikin, omassa huoneessaan. Lenkkeiltäis paljon (eli joka ilta kytkettynä hölköttelyä ainakin se huikea tunti). Perus työpäivät 8 tuntia plus matkoihin tunti per suunta.  Valjakkoharrastus ei kiinnosta, mutta juoksunaru löytyy takapihalta.


Tähän yhtälöön jos et myy siperianhuskyä, olet tyhmä kasvattaja. Ja aiemmat kasvattajat, jotka ovat myöskin kieltäytyneet myymästä pentua näillä spekseillä, ovat myös tyhmiä.

Ehkä sitä ymmärtäisi, miksi rotua ei haluta myydä ensinnäkään ainoaksi huskyksi/samankaltaiseksi koiraksi, kun näkisi miten siperialainen lähtee kirmaamaan irti päästyään ja ne perheen aiemmat koirat häviää leikeissä kuus-nolla - eivät pysy perässä, eivät kykene leikkimään koska brakykefaalisten koirien ongelmat (henki ei kulje) tai jalat katkeaa jos "ampu tulee" tai yksinkertaisesti muuten fysiikka tai psyyke ei kestä sitä menoa. Siperialainen kaipaa nimenomaan tällaista rajua juoksentelua samankaltaisten koirien seassa, onhan se jalostettu juuri sitävarten tuhansien vuosien ajan!

Puhumattakaan siitä, miltä näyttää kun kokonainen valjakko lähtee uralle juoksemaan. Siinä ei ihminen pysy millään moottorittomalla perässä, paitsi reellä - joka on kiinni koirissa.



On siperialaisia, jotka ei halua tehdä töitä. Näitä koiria löytyy välillä esim. netin myyntipalstoilta. Kannattaisiko tällaisten ihmisten, jotka viittaa kintaalla sille työlle, mitä siperialaiset ovat tuhansia vuosia tehneet, harkita tällaista koiraa? Josta jo tiedetään, että se ei todennäköisesti ole se vilkkain yksilö, hervottomin juoksija ja tulisieluisin vetäjä? Hyvällä tuurilla aikuinen yksilö on jo siihen hemmetin kissaankin mieltynyt, noin muutenkin kuin aamupalana.

Jos ei ikinä ole kuullut tarinoita kissanmurhista, auton alle jääneistä siperialaisista, rikotuista seinistä, revityistä sohvista, palasiksi pistetyistä kopeista ja poikki-katki-pinoon pistetyistä tarhaverkoista,
ei ole yksinkertaisesti tutustunut rotuun kunnolla. Omat koirani eivät käyttäydy mitenkään yllämainituilla tavoilla, mutta siihen on aivan naurettavan yksinkertainen syy - niiden elämä ei ole tylsää. Tuo kaikista yleisin (ja valitettavan yleinen onkin) syy, miksi siperianhusky tekee maailmanluokan tihutöitään, on yksinkertaisesti se, että syyhyttäis päästä tekemään mutta mitään tekemistä ei ole.



Vaikka en yleensä tykkää yhtään verrata eläimiä ihmiseen, lapselliset (no pun) ehkä sisäistää tämän asian helpommin niin, että kuvittelee jonkun oikein vilkkaan nuoren lapsen, jonka laittaa juomakupin kanssa tyhjään huoneeseen. Mitä tapahtuu? Onko se lapsi siellä kiltisti 8-10 tuntia päivässä? Heitä lapselle värikynät. Kiinnostaa vartin ja seinistä näkee. Tarpeeksi kun riehuu, alkaa väsyttämään, mutta sama meno jatkuu heti unien jälkeen. Onko elämisen arvoista elämää? Koira on paljon yksinkertaisempi versio tästä, mutta samat periaatteet. Koiralle et voi selittää, että oleppa kahdeksan-kymmenen tuntia aloillasi, niin mennään sitten lenkille - tai voit, mutta se ei kettuakaan siitä ymmärrä.

Mitäpä luulet miksi ne ei ole tarkoitettu, eikä aina sovellukkaan, siihen pullaspanielin rooliin? Turhautuminen on yleisin syy oireisiin, jotka maksaa omistajallensa enemmän, kuin sen erirotuisen koiran valitseminen.

Kiitos ja anteeksi, jos joku otti itseensä tai loukkaantui, pakko oli vähän avautua siitä, mihin soppaan ihmiset ovat itseään työntämässä ja etenkin sitä koiraa, jolla ei ole valinnanvaihtoehtoja mihin se menee. Mutta näin kasvattajana, vaikka yhtään pentua ei olisi käsissä enää jos olisin kaikille kyselijöille pennun myynyt, minulla olisi erittäin huono omatunto ja jatkuva paha mieli, eikä pelkästään siitä voiko koira hyvin, vaan myös siitä, rakastaako omistajaperhe sitä koiraa vai onko se pelkkä taakka. Minä en myy taakkoja harteille tietoisesti.

Pentuja on kaupan, mutta vain koteihin, joiden omatunto ei särähdä näistä kirjoituksista, ja jos sellaisia koteja ei löydy, eipähän tarvi itkeä kun näkee auton perävalojen poistuvan pihasta.